Tavoite
Kurssin tavcoitteena on kerrata ja ylläpitää maanpuolustustaitoja monipuolisilla erä- ja maanpuolustushenkisillä rastitehtävillä sekä ammunnoilla.
Kenelle kurssi soveltuu
Kaikille yli 18-vuotiaille reserviläisille avoin.
Esitiedot
Päivä toimitaan ulkona ampumaratojen maastossa, joten säänmukainen maastoon soveltuva varustus ja tukevat jalkineet.
Kurssia ei varusteta.
Kurssista myönnetään yksi rinnasteinen kertausharjoitusvuorokausi.
Sisältö
Rastitehtäviä, missä testataan sekä sotilaallisia, että maastossa selviämisen taitoja. Kurssilla ammutaan kivääreillä. Ilmoittautuminen alkaa klo 08:30, koulutus päättyy viimesitään klo 17:00. Kurssin tarkemmat ohjeet lähetetään kurssikirjeessä viikkoa aikaisemmin.
Hinta
Kurssi on osallistujalle maksuton. Kurssi sisältää koulutuksen, koutusmateriaalin, ruokailut ja vakuutuksen.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa seitsemän (7) vuorokautta ennen kurssin alkua oman MPK-kortin kautta tai ilmoittamalla perumisesta piiriin, joka koulutuksen järjestää. Tämän jälkeen kurssille osallistumista ei voi peruuttaa ilman pätevää syytä, ja kurssimaksu on maksettava. Päteväksi syyksi perumiseen katsotaan esimerkiksi sairastuminen tai loukkaantuminen.
Maksuttomilla kursseilla peritään 30 euron maksu, mikäli kurssille hyväksytty osallistuja peruu osallistumisensa määräajan umpeuduttua ilman pätevää syytä tai jättää saapumatta kurssille.
Koulutuspaikka
Satakunnan lennosto, Pirkkalan tukikohdan ampumarata
Pirkkalantie 1320
37530 Lempäälä
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja
Jussi Muranen
jussi.muranen@gmail.com
Kurssia hallinoi
Valmiuspäällikkö
Sami Tyven
sami.tyven@mpk.fi