Tavoite
Kurssin jälkeen kurssilainen osaa 12,7 ITKK:n käytön, huoltamisen ja hallitsee sen kouluttamisen.
Kenelle kurssi soveltuu
Reserviläiselle, joka sitoutuu kouluttamaan ko järjestelmää.
Sisältö
Kurssi antaa perusteet toimia kouluttajana kyseisellä asejärjestelmällä. Viikonlopun aikana perehdytään aseeseen, sen taktiseen käyttöön ja huoltoon sekä opetellaan simulaattorin käyttö. Suunnitellaan myös yhdessä aseen kouluttamista erilaisissa tilanteissa, erilaisille ryhmille ja aikapaineen alla.
Hinta
Kurssi on osallistujalle maksuton.
Maksuttomilla kursseilla peritään 30 euron maksu, mikäli kurssille hyväksytty osallistuja peruu osallistumisensa määräajan umpeuduttua ilman pätevää syytä tai jättää saapumatta kurssille.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa seitsemän (7) vuorokautta ennen kurssin alkua oman MPK-kortin kautta tai ilmoittamalla perumisesta piiriin, joka koulutuksen järjestää. Tämän jälkeen kurssille osallistumista ei voi peruuttaa ilman pätevää syytä, ja kurssimaksu on maksettava. Päteväksi syyksi perumiseen katsotaan esimerkiksi sairastuminen tai loukkaantuminen.
Koulutuspaikka
Upinniemi
Upinniementie 1160
02470 Upinniemi
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja Tommi Mattila; tommispost@gmail.com 0403021122 Koulutuspäällikkö Mika Kiuru; mika.kiuru@mpk.fi 050-3926866