Tavoite
Kurssilla koulutetaan TRA-perusteet paikallispuolustusjoukkojen näkökulmasta. Kurssin tavoitteena on, että koulutettava
Muistaa (tuntee)
– Partio- ja ryhmäkokoonpanon perusliiketavat rakennetun alueen taistelussa
– Taisteluensiavun perusteet
– Voimankäytön lakiin perustuvat perusperiaatteet
Ymmärtää (osaa)
– Yksittäisen taistelijan ja partion perustaistelumenetelmät rakennetulla alueella.
– Henkilön kohtaamisen perusteet erilaisissa perustilanteissa
Sovelta (hallitsee)
– Turvallisen aseenkäsittelyn
– Oman kunnon ylläpitämisen merkityksen
Kenelle kurssi soveltuu
Kurssi on peruskoulutusta ja se on kohdennettu ensisijaisesti varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneille reserviläisille.
Kurssi on vaativuustasoltaan keskiraskas.
Kurssista myännetään kaksi rinnasteista kertausharjoitusvuorokautta.
Esitiedot
Kurssi varustetaan puolustusvoimien M05 varusteilla. Kurssilla voi käyttää omia M05 varusteita, mutta omien varusteiden käyttöä ei korvata.
Kurssilla käyetään omia tukevia jalkineita.
Kurssi on vaativuustasoltaan keskiraskas/raskas. Koulutus sekä majoitus tapahtuvat ulkona säästä riippumatta.
Hyväksytyt osallistujat saavat kurssikirjeen noin kaksi viikkoa ennen harjoitusta.
Sisältö
Kurssilla koulutetaan rakennetun alueen taistelun perusperiaatteita yksittäisen taistelijan ja partion näkökulmasta.
- Kokoonpanot
- taistelijan, partion ja ryhmän tehtävät
- varustus
- liikkuminen rakennetulla-alueella
- asekäsittely
- taisteluensiapu
AIKATAULU
Perjantai
-ilmoittautuminen ja varustaminen
-alkupuhuttelu
Lauantai
-turvallinen aseenkäsittely
-taisteluensiavun perusteet
-TRA -koulutusta
-sovellettuja tilanteita
Sunnuntai
-TRA -koulutusta
-sovellettuja tilanteita
-varusteiden huolto ja luovutus
-palautteet ja kurssin päättäminen
Hinta
35,00 EUR + alv 0%
Kurssimaksu sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalin, ruokailut ja vakuutuksen.
Ilmoittautumisen voi peruuttaa seitsemän (7) vuorokautta ennen kurssin alkua oman MPK-kortin kautta tai ilmoittamalla perumisesta piiriin, joka koulutuksen järjestää. Tämän jälkeen kurssille osallistumista ei voi peruuttaa ilman pätevää syytä, ja kurssimaksu on maksettava. Päteväksi syyksi perumiseen katsotaan esimerkiksi sairastuminen tai loukkaantuminen.
Maksuttomilla kursseilla peritään 30 euron maksu, mikäli kurssille hyväksytty osallistuja peruu osallistumisensa määräajan umpeuduttua ilman pätevää syytä tai jättää saapumatta kurssille.
Koulutuspaikka
Säres Center
Huittulantie 327
37700 Sääksmäki, Valkeakoski
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja
Jere Jokinen
050 571 5407
jerejok@gmail.com
Kurssia hallinnoi
Valmiuspäällikkö
Sami Tyven
sami.tyven@mpk.fi