Tavoite
Soveltaa(hallitsee)
- Käyttää kiristyssidettä hengenvaarallisen raajaverenvuodon tyrehdyttämiseen.
- Avaa ja pitää auki ilmatiet käsin sekä asettaa haavoittunut tarvittaessa kylkiasentoon.
- Käyttää ilmatiivistä sidosta avoimen/läpäisevän rintakehävamman hoitamisessa.
- Käyttää ensisidettä sekä hemostaattia verenvuodon tyrehdyttämiseen.
- Käyttää pelastuspeitettä haavoittuneen lämpimänä pidossa
Ymmärtää(osaa)
- Tunnistaa tarpeen toteuttaa ja toteuttaa käytännössä nenänieluputken asettamisen haavoittuneelle.
- Tunnistaa tarpeen ja toteuttaa käytännössä paineilmarinnan purkamisen haavoittuneelle
- Selittää yleisimmät taistelukentän vammamekanismit
- Selittää taisteluensiavun periaatteet ja niiden soveltamisen
Muistaa(tuntee)
- Muistaa perusteet ihmisen lämpimänä pidosta eri vuodenaikoina
- Näyttää ja kertoa omalle ryhmälleen, kuinka taistelijan henkilökohtaisia ensiapuvälineitä käytetään.
- Muistaa perusteet ihmisen anatomiasta ja osaa kertoa ihmisen peruselintoiminnot.
- Tuntee kenttälääkintäketjun kulun perusyksikkötasalla
- Tuntee sotavammojen erityispiirteet ja vammamekanismit
Kenelle kurssi soveltuu
Kurssi on tarkoitettu jokaiselle reserviläiselle.
Esitiedot
Ei esitietovaatimuksia, kurssi on tarkoitettu sijoitetuille ja sijoittamiskelpoisille reserviläisille
Kurssilla jaetaan M05 suojavaatetus, harjoituksessa käytettävä materiaali ja taisteluvarusteet sekä majoittumiseen tarvittavat varusteet.
Kurssille voi osallistua myös omassa M05 suojavaatetuksessa, puolustusvoimien pukeutumisohjesäännön mukaisesti.
Kurssilainen tuo mukanaan henkilökohtaiset alusvaatteet, hygieniavälineet ja mahdolliset tarvitsemansa henkilökohtaiset lääkkeet.
Kurssilla on järjestetty ruokailu.
Sisältö
Oppitunteja ja käytännönharjoituksia seuraavista aiheista:
- Taisteluensiavun perusteet(cABC)
- Vammamekanismit
- Anatomia
- Peruselintoiminnot
- Henkeä uhkaava verenvuoto (kiristysside)
- Hätäsiirrot
- Ilmatiet (pään kallistaminen, nenänieluputki, kylkiasento)
- Hengitys (ilmatiivis sidos, paineilmarinnan purku)
- Verenkierto (hemostaatti, ensiside, pelastuspeite)
Etä-ja lähiopetus, oppitunteja ja käytännön harjoitteita, verkkotentti.
Tarkemmat tiedot kurssin toimeenpanosta ja muista järjestelyistä lähetetään kurssille valituille, kurssinjohtajan kirjeessä n. 2 viikkoa ennen koulutuksen alkamista.
Kurssin aloitus ja ilmoittautuminen viimeistään kello 17.00
Kurssi päättyy Sunnuntaina, viimeistään kello 16.00
Hinta
Kurssi on osallistujille maksuton.
Osallistumisen kurssille voit perua MPK-kortin kautta ilman kustannuksia 7 vrk ennen kurssin alkua.
Mikäli kurssille hyväksytty osallistuja jättää käyttämättä kurssipaikan ilmoittamatta siitä etukäteen, peritään kurssista kurssimaksu.
Maksullisista kursseista peritään täysi kurssimaksu. Maksuttomilla kursseilla perittävä maksu on 35 euroa.
Ilmoittautumisen voi edelleen peruuttaa 7 vuorokautta ennen kurssin alkua MPK-kortin kautta tai ilmoittamalla perumisesta koulutuksen järjestävään piiriin.
Tämän jälkeen kurssille osallistumista ei voi veloituksetta peruuttaa ilman pätevää syytä.
Koulutuspaikka
Puolustusvoimien kurssikeskus
Rantatie 66
04310 Tuusula
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja
Katju Räisänen
Katju Nieminen
MPK yhteyshenkilö:
Juho Tiainen, 050 401 2341, juho.tiainen@mpk.fi