Tavoite
Reserviläisten aktivointi ja rekrytointi vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen jäseniksi sekä osallistujiksi ja kouluttajiksi MPK:n kursseille.
Kenelle kurssi soveltuu
Kurssi on tarkoitettu henkilökohtaisen kutsun saaneille reserviläisille. Mukaan mahtuu sata ensimmäistä ilmoittautunutta.
Esitiedot
Vastaa ilmoittautumisen yhteydessä esitettäviin lisäkysymyksiin. Ilmoittautuminen päättyy 27.2.2025 klo 23.59.
Sisältö
Uudenmaan Aluetoimisto on valinnut sinut kutsuttavaksi Upinniemessä lauantaina 15.3.2025 järjestettävään Nuorten reserviläisten päivään. Päivä järjestetään yhteistyössä alueen vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen ja MPK:n kanssa, jotka esittelevät päivässä mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustus-, koulutus- ja ampumatoimintaan. Lisäksi tapahtumassa esitellään maakuntajoukkojen toimintaa ja miten siihen pääsee mukaan. Tapahtumassa esitellään ja koulutetaan myös uusinta kalustoa sekä ammutaan kivääriammunnat.
Hinta
Kurssi on osallistujalle maksuton.
Mikäli kurssille hyväksytty osallistuja jättää käyttämättä kurssipaikan ilmoittamatta siitä etukäteen, perittävä maksu on 35 euroa.
Ilmoittautumisen voi perua, jos kurssin alkamiseen on vähintään 7 vuorokautta. Peruutus onnistuu omalta MPK-kortilta, koulutuskalenteri.mpk.fi. Lähempänä kurssin alkua osallistumista ei voi perua ilman pätevää syytä (esim. sairastuminen, loukkaantuminen, työeste). Tällaisista esteistä tulee ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen meripuolustuspiiri@mpk.fi.
Koulutuspaikka
Upinniemi
Upinniementie 1160
02470 Upinniemi
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja: Tatu Patiala tatu.patiala@gmail.com, 050 403 9882
Koulutuspäällikkö: Sakari Saikku sakari.saikku@mpk.fi, 040 515 3332