Tavoite
Kurssien toimeenpanemiseen liittyvien toimintatapojen yhtenäistäminen ja
harjoitustenjohtajien osaamisen lisääminen.
Kurssin jälkeen kurssilainen:
Hallitsee (soveltaa)
o piirin vaatiman harjoituksiin liittyvän asiakirjahallinnan
o piirin harjoituksen suunnittelu- ja johtamisprosessin
Osaa (ymmärtää)
o suunnitella, valmistella ja johtaa harjoituksen ja sen itsearvioinnin
o ottaa vastaan ja hyödyntää saamaansa palautetta oman osaamisensa
kehittämiseksi
Tuntee (muistaa)
o MPK:n harjoituksen johtajan käsikirjan ja kurssiturvallisuuteen liittyvät
ohjeet
Koulutuksen jälkeen kurssilaiset saavat pätevyyden toimia MPK:n harjoituksenjohtajana (K3).
Kenelle kurssi soveltuu
Kurssi on tarkoitettu kokeneille kurssinjohtaja (MPK K2)-lisenssin omaaville kouluttajille ja johtajille, jotka ovat kiinnostuneet MPK harjoituksenjohtajan tehtävistä.
Kurssi on tarkoitettu ensisijassa Lounais-Suomen maanpuolustuspiirin (LSMPP) vuonna 2026 harjoituksenjohtajan, harjoituksenvarajohtajan sekä huoltopäällikön tehtäviin suunnitelluille. Tilan salliessa voidaan kurssille ottaa muita oppilaita.
Esitiedot
Kurssilla harjoitustehtävinä valmistellaan seuraavan vuoden harjoituksia.
Kurssilaiset on vakuutettu kurssin aikana.
Kurssille osallistujan on kurssille saapumisen yhteydessä todistettava henkilöllisyytensä.
Varmistathan, että sähköpostiosoite on oikein MPK-kortilla. MPK:n piirit viestivät osallistujille sähköpostilla, mm. kurssille hyväksymisestä ja mahdollisista muutoksista.
Sisältö
Toteutetaan monimuoto-opetuksena, joka käsittää etäjakson sekä
viikonlopun kestävän lähijakson.
Etäjakso sisältää seuraavat osiot:
Harjoituksenjohtajan opetusmateriaali sisältää MPKMoodlessa seuraavan kokonaisuuden:
• Etätehtäviä ja kurssin, jonka teoriaosuudet voi opiskella omatoimisesti
• Käsikirjan tekstiosan, jossa on kuvattu harjoituksenjohtajan tehtävässä
tarvittavat tiedot
• Käsikirjan liitteet, jotka täydentävät ja syventävät tekstiosaa
• Harjoituksenjohtajan oppimista ohjaavan tentin
• Harjoituksenjohtajan tiedollisen näytön, josta on saatava hyväksytty
arvosana
Lähijakso sisältää seuraavat osiot:
• Harjoituksen määritelmä
• Harjoitusten asema koulutusjärjestelmässä
• Harjoitukset osana suunnittelujärjestelmää
• Johtaminen ja yhteistoiminta
• Harjoituksen suunnittelu ja valmistelu
• Harjoituksen asiakirjat
• Surveypal
• Harjoituksen toteuttaminen ja päättäminen
Hinta
Kurssi on osallistujille maksuton.
Mikäli kurssille hyväksytty osallistuja jättää käyttämättä kurssipaikan ilmoittamatta siitä etukäteen, perittävä maksu on 35 euroa.
Ilmoittautumisen voi perua, jos kurssin alkamiseen on vähintään 7 vuorokautta. Peruutus onnistuu omalta MPK-kortilta, koulutuskalenteri.mpk.fi. Lähempänä kurssin alkua osallistumista ei voi perua ilman pätevää syytä (esim. sairastuminen, loukkaantuminen, työeste). Tällaisista esteistä tulee ilmoittaa sähköpostitse lounais-suomi@mpk.fi
Koulutuspaikka
Heikkilän kasarmialue
Rykmentintie 15
20810 Turku
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja Mikko Aalto
mikko.aalto83@gmail.com
Kurssin hallinto: Koulutuspäällikkö Teuvo Jaskari
teuvo.jaskari@mpk.fi