Tavoite
Kyettävä tiedusteluun partion- ja ryhmän jäsenenä. Kurssin jälkeen koulutettava tuntee tiedustelujoukkueen käytön kohteen tiedustelussa ja osaa toimia tiedustelijana tiedustelupartion- ja ryhmän jäsenenä.
Kenelle kurssi soveltuu
Reserviläiset
Esitiedot
Proto20 on Pahkis perinteistä jalostettu kurssi, jossa opit paikallisjoukkojen tiedustelutoimintaa. Stadinsisseillä on vuosikymmenten kokemus sissi- ja tiedustelukouluttamisesta. Sissikerho järjestää tänä vuonna kurssin Mikkelissä yhteistoiminnassa MPK:n (Mikkelin koulutuspaikka) kanssa. Tule haastamaan itsesi, oppimaan uutta ja päivittämään osaamisesi vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Kurssilla koulutetaan ja harjoitellaan tiedustelijan taistelijan taitoja osana tiedustelujoukkueen toimintaa sekä yhteistyötä viranomaisten kanssa.
MPK:n tulee toimittaa SOTVA- kurssin ilmoittautumistiedot viimeistään neljä viikkoa (28 pv) ennen koulutuksen alkua tukevalle joukko-osastolle tai aluetoimistolle. Puolustusvoimilla on oikeus estää henkilön osallistuminen SOTVA- koulutukseen (PEKOULOS määräys HP810/3.12.2019).
MPK tekee tarvittavia muutoksia koulutusten aikatauluihin valtioneuvoston ja viranomaisten suositusten mukaisesti. Ajantasainen tieto tilanteesta löytyy MPK:n uutisista: www.mpk.fi/ajankohtaista. MPK:n piirit ilmoittavat osallistujille mahdollisista muutoksista sähköpostilla. Varmistathan, että sähköpostiosoite on oikein MPK-kortilla.
Sisältö
18.9. Perjantai
- perustaminen, siirtyminen toiminta-alueelle
19.- 20.9. Lauantai, sunnuntai
- tiedustelijan taitojen harjoittelu
Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin
Hinta
30,00 EUR + alv 0%
Osallistumismaksulla katetaan muonitus, aseet, muut tarvikkeet ja vakuutus
Koulutuspaikka
Army Hostel, Karkialampi, Mikkeli
Jääkäritie 5
50150 Mikkeli
Yhteystiedot
Valmiuspäällikkö Pertti Pulkkinen 040 8387198, pertti.pulkkinen@mpk.fi
Kurssinjohtaja Marko Koistinen 0400 320 728 marko.koistinen@aktia.fi