Tavoite
Kouluttajakurssin tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen kurssilainen omaa MPK:n kouluttajalisenssi 1-tasoon liittyvät riittävät tiedot ja pedagogiset taidot suunnitella ja toimia pienryhmän tai yksittäisen aiheen kouluttajana.
Kurssin jälkeen kurssilainen:
Muistaa (tuntee)
– kouluttajan roolin ja tehtävät,
– koulutustilanteen johtamisen ja suorituksen ohjaamisen periaatteet,
– arvioinnin ja palautteenannon merkityksen sekä
– MPK:n kouluttajan käsikirjan ja osaa hyödyntää sitä koulutustehtävissä.
Ymmärtää (osaa)
– suunnitella koulutuksen, laatia koulutuskortin ja harjoitussuunnitelman sekä valmistella, toteuttaa ja purkaa koulutusjärjestelyt
– opettaa ja kouluttaa innostavalla tavalla
– kouluttajan merkityksen MPK:n arvojen ja toimintatapojen edustajana ja markkinoijana
– huomioida erilaiset turvallisuus- ja maineriskit koulutuksessa ja omassa käytöksessään
– erot kurssin pääkouluttajan ja oman roolinsa koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä kurssin koulutustavoitteiden saavuttamisessa.
Soveltaa (hallitsee)
– kouluttamisen perusteet.
Kenelle kurssi soveltuu
Kurssin kohderyhmänä ovat koulutustehtävistä kiinnostuneet, sitoutuneet tai sitoutumista suunnittelevat henkilöt.
Esitiedot
Kurssille osallistujan on kurssille saapumisen yhteydessä todistettava henkilöllisyytensä ja esitettävä koronapassi. Jos osallistuja ei esitä koronapassia evätään häneltä pääsy kurssille.
Yleisiä ohjeita osallistujille löydät seuraavan linkin takaa:
https://mpk.fi/ajankohtaista/mpk/ohjeita-osallistujalle/
MPK:n piirit ilmoittavat osallistujille mahdollisista muutoksista sähköpostilla. Varmistathan, että sähköpostiosoite on oikein MPK-kortilla.
Sisältö
Kurssi toteutetaan monimuoto-opetuksena, joka käsittää etäjakson sekä viikonlopun kestävän lähijakson. Lähijakson aikana valmistellaan etukäteen määritettyä koulutustehtävää/koulutuskorttia, jota voidaan mahdollisesti käyttää näyttönä. Opetusmateriaalina hyödynnetään MPK:n kouluttajan käsikirjaa (2021).
Hinta
Kurssi on osallistujille maksuton
Koulutuspaikka
Oriniemen partiomaja, Hirvensalo Turku
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja Elisa Suomi-Kuusela
elisuomi@gmail.com
Valmiuspäällikkö Tino Puhakka
+358 50 374 4399
tino.puhakka@mpk.fi