Tavoite
Osaa toimia valtakunnallisessa paraatissa osana paraatijoukkoja.
Kenelle kurssi soveltuu
Kaikille yli 18-vuotiaille Naisten Valmiusliiton jäsenjärjestöjen naisjäsenille tai Naisten Valmiusliiton harjoituksissa mukana olleille naisille. Pyrimme kokoamaan paraatiosaston pääasiassa Hangon ja sen lähialueiden henkilöistä.
Esitiedot
Paraatiin osallistuminen edellyttää normaalia peruskuntoa ja kykyä kävellä tahdissa marssiosaston mukana sovittua reittiä pitkin noin 3 kilometriä. Aikaisempaa kokemusta ei vaadita, sillä ennen paraatia osallistujat pääsevät harjoittelemaan toimintaa paraatiosastona.
Paraatiin pukeudutaan mustaan pitkähihaiseen jakkuun, mustiin housuihin ja valkoiseen paitaan. Asun kanssa käytetään mustia sukkia, mustia kenkiä ja mustia käsineitä. Kengiksi tulee valita sellaiset, joilla on hyvä kävellä mukulakivellä, hiekalla tai muulla mahdollisesti epätasaisella pohjalla sekä asfaltilla. NVL jakaa jokaiselle osallistujalle liiton huivin, jonka saa omakseen.
Pitkämatkalaisille korvataan matkakulut NVL:n matkustusohjeen mukaisesti, mutta korvauksen edellytyksenä on ennakkosopiminen asiasta liiton toimiston kanssa. Suosittelemme käyttämään matkustamisessa julkista liikennettä ja kimppakyytejä. Harjoitukseen 3.6. ja paraatiin 4.6. osallistuville pitkänmatkalaisille pyritään järjestämään majoitus ma-ti väliseksi yöksi. Majoituksen taso saattaa olla vaatimaton, esimerkiksi yhteismajoitus patjoilla tai retkivuoteilla.
Osallistujien kesken arvotaan osallistuminen NASTA-harjoitukseen.
Sisältö
Kurssi koostuu 4.6. Puolustusvoimien lippujuhlan päivän valtakunnalliseen paraatiin osallistumisesta osana Naisten Valmiusliiton marssiosastoa ja sitä edeltävästä marssiharjoittelusta.
Paraatijoukkojen virallinen harjoitus on 3.6. Hangossa klo 15–19. Yhteisharjoitukseen ovat velvoitettuja osallistumaan marssiosaston vastuuhenkilöt: johtaja, lipunkantaja ja airuet, muille tilaisuus on vapaaehtoinen. Harjoitteluun osallistumista suositellaan erityisesti ensi kertaa paraatiin osallistuville.
Alustava ohjelma harjoittelulle maanantaina 3.6.2024
klo 15.00 (mennessä) Joukkojen ja kaluston saapuminen Rukki-Areenalle Hankoon
klo 15.00-16.00 Lippujen ja lippuvartioiden harjoittelu Rukki-Areenalla
klo 16.00-17.30 Katselmuksen harjoittelu
klo 17.30-19.00 Paraatin ohimarssin harjoittelu jalan
Alustava aikataulu paraatille tiistaina 4.6.2023
klo 09.00 (mennessä) Saapuminen, osaston valmistautuminen ja harjoittelu alkaa
klo 11.30 Joukot ryhmittyvät paraatikatselmusta varten
klo 12.00-12.30 Paraatikatselmus Rukki-Areenalla
klo 13.30-14.15 Ohimarssi reittiä: Appelgrenintie-Merikatu-Rantakatu-Satamakatu
Paraatipäivän ohjelmasta, muista huomioitavista yksityiskohdista ja harjoittelumahdollisuuksista lähetetään ilmoittautuneille erillinen tiedote.
Hinta
Kurssi on maksuton.
Maksuttomilla kursseilla peritään 30 euron maksu, mikäli kurssille hyväksytty osallistuja peruu osallistumisensa määräajan umpeuduttua ilman pätevää syytä tai jättää saapumatta kurssille.
Koulutuspaikka
Hanko
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja Pia Lindell: pia.lindell@naistenvalmiusliitto.fi, 040 561 1655
Kurssin varajohtaja Suvi Aksela: suvi.aksela@naistenvalmiusliitto.fi, 040 017 5223
Hallinnolliset asiat Piiripäällikkö Petri Pääkkönen, petri.paakkonen@mpk.fi