Tavoite
Kurssin tarkoituksena on kehittää osallistujan valmiutta ja asennetta turvalliseen liikkumiseen vesillä.
Kurssin jälkeen osallistuja muistaa keskeisimmät turvallisuuteen vaikuttavat tekijät vesillä liikuttaessa eri vuodenaikoina. Hän ymmärtää omien tietojen ja taitojen merkityksen osana turvallisuutta. Hän ymmärtää toimia oikein hätätilanteissa.
Kenelle kurssi soveltuu
Soveltuu kaikille 18 vuotta täyttäneille naisille. Osallistuminen edellyttää normaalia peruskuntoa ja uimataitoa. Kurssin aikana liikutaan varuskunta-alueella ja kurssi pidetään pääosin ulkona.
Esitiedot
Kurssi järjestetään yhteistyössä Naisten Valmiusliitto ry Uudenmaan alueneuvottelukunnan kanssa.
Osallistuminen ei edellytä aikaisempaa kurssikokemusta tai ennakkotietoja tai -taitoja valitun kurssin aiheesta. Kurssille osallistuminen vaatii normaalia terveyttä ja kuntoa. Koulutus on luonteeltaan kaikille naisille soveltuvaa peruskoulutusta. Kurssille hyväksytyille lähetetään viikkoa ennen kirje, jossa kerrotaan tarkemmin jaettavista varusteista, aikataulusta ja ajo-ohjeesta. Kurssi on osa MERILOKKI 25 -harjoitusviikonloppua.
Sisältö
Kurssilla tutustutaan vesistöllä liikkumisen turvallisuutta lisääviin tekijöihin ja harjoitellaan turvallisuutta lisääviä taitoja. Kurssilla harjoitellaan veden varaan joutumista ja pelastautumista.
1. Kurssin avaus (tavoitteet, esittelyt, yleisjärjestelyt, turvallissuunnitelma ym.)
2. Liikkuminen vesistöillä kesällä ja talvella
- henkilökohtaiset turvallisuusvälineet
- pukeutuminen
- päihteiden käyttö
- reittivalinta
- uimataito
3. Vesipelastus
- pelastusvälineet ja niiden käyttö
- pelastautuminen vedestä
- käytännön harjoittelu
- meri- ja järvipelastusta harjoittavat viranomaiset ja järjestöt
4. Hätäensiapu
- hätäensiapu
- hypotermian ensiapu
- harjoittelu
5. Veneilyturvallisuus
- veneen tarkastus, varustus ja käsittely
- vesillä liikkumisen periaatteet: meri- ja väylämerkit
6. Kurssin päätös (palautekeskustelu ym.)
Hinta
45,00 EUR + alv 0%
Lotta Svärd-säätiö tukeen kurssin toteutusta.
Mikäli kurssille hyväksytty osallistuja jättää käyttämättä kurssipaikan ilmoittamatta siitä etukäteen, peritään kurssimaksu kokonaisuudessaan.
Ilmoittautumisen voi perua, jos kurssin alkamiseen on vähintään 7 vuorokautta. Peruutus onnistuu omalta MPK-kortilta, koulutuskalenteri.mpk.fi. Lähempänä kurssin alkua osallistumista ei voi perua ilman pätevää syytä (esim. sairastuminen, loukkaantuminen, työeste). Tällaisista esteistä tulee ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen meripuolustuspiiri@mpk.fi.
Koulutuspaikka
Upinniemi
Upinniementie 1160
02470 Upinniemi
Yhteystiedot
Kurssinjohtaja: Eija Eriksson erikssoneija@gmail.com, 040 776 2153
Koulutuspäällikkö: Sakari Saikku sakari.saikku@mpk.fi, 040 515 3332